Viikko sitten kiihdyteltiin Punkaharjulla jääkiihdytys ajoharjoittelupäivällä. Sää oli suosiollinen ja saimme nauttia mahtavasta talvisesta pakkaspäivästä. Clubilaisia oli saapunut paikalle yli 30 ja paikallisetkin kävivät katsomassa kun Maxit kiitivät jäällä. Päästiin paikalliseen lehteenkin. Pientä kisaakin siinä taisi olla ja voiton vei Itä-Suomen oma poika Janne, Rovaniemen Harri hopealle ja pressa-Jari pronssille. Kaiken kaikkiaan mahtavan viikonlopun vietimme taas hauskassa porukassa. Riemua ja vauhtia riitti koko viikonlopun. Puitteet viikonlopulle oli upeat, siitä suuri kiitos Harjun Portin Matkailukeskukselle ja sen henkilökunnalle. Videona tunnelmia ja tapahtumia viikonlopulta. Kiitos kaikille, jotka annoitte ottamianne kuvia ja videoita videon kokoamiseen. Materiaalia oli vaikka koko pitkään elokuvaan, vaikea oli valita. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
https://youtu.be/C4qVgyglDFg
Seuraavaksi sitten tapaammekin Jyväskylässä Keski-Suomen MP-näyttelyssä 1.-2.4.2017, jossa Clubilla oma ständi.
 
t:Susanna